Omakylässä eivät lapset eksy, eivätkä vanhukset itke yksinäisyyttään.
Omakylässä eivät puolisot vieraannu toisistaan.
Omakylässä eletään elämää, kaikkine sen kiemuroineen, iloineen ja suruineen.

Oma tupa, oma lupa - osana uuden ajan kyläyhteisöä, se on Omakylä.  Kyläyhteisö, jossa arjen hyvinvointi ja onnellisuus kumpuavat yksilöllisistä asumisen ja elämäntavan ratkaisuista sekä yhdessä tekemisestä ja yhteishengestä. Me rakennamme talon, sinä teet siitä monipuolisten muuntelumahdollisuuksien avulla kodin. Kodit muodostavat kylän. Eettisen, ekologisen, esteettömän ja esteettisen Omakylän, jossa piha, koti ja naapurusto ovat kohdallaan.

Omakylä on rekisteröity asumisen konsepti, jonka pilottikohde on Lohjan Hippatammi. Jokainen Omakylä on toteutukseltaan uniikki, omanlaisensa, oman tarinan ja hengen omaava kylä. Näin jo senkin vuoksi , että tiedämme kyläyhteisön muodostumisen lähtevän vain ja ainoastaan sen asukkaista. Omakylä luo puitteet, sen asukkaat kodin ja kylän.

Haluatko kuulla lisää?

Liity postituslistallemme niin pidämme sinut ajan tasalla!




Omakylä Hippatammi on Lohjan Haikariin rakentuva kyläyhteisö, Omakylä-konseptin pilottikohde,  joka muodostuu valmistuessaan n. 70 omistusasunnosta ja monipuolisista yhteistiloista. Ensimmäisessä vaiheessa myyntiin tulevat As.Oy Hippatammi I  14 asuntoja, joiden kirjo kuvaa hyvin Omakylä®-konseptia; asuntoja on sekä yksinasuville senioreille rivitalossa kuin 4 makuuhuonetta tarvitsevalle perheelle erillistalossa. Hippatammi, niin kuin tulevat Omakylät, on suunniteltu luonnonläheisyyttä, asuntojen joustavaa muuntautumiskykyä, hyvää naapurustoa arvostaville, eri ikäisille ihmisille.  

Tutustu kohteeseen osoitteessa www.hippatammi.fi

Omakylä -konseptin mukaisia, uniikkeja kyläyhteisöjä on rakentumassa eri puolille pääkaupunkiseutua lähivuosien aikana. Jokainen Omakylä on erilainen, paikkakunnan luontoon, palvelutarjontaan ja asumisen kysyntään pohjautuva kyläyhteisö. Ilmoita meille kiinnostuksesi Omakylää kohtaan jättämällä meille yhteystietosi ja sen paikkakunnan nimi, jolle toivoisit kyläyhteisön muodostuvan. Palaamme asiaan tuota pikaa!






Omakylä® on uuden ajan kyläyhteisö, jossa arjen hyvinvointi ja onnellisuus syntyvät kylän asukkaiden yhteishengestä, yhdessä tekemisestä, perheyhteisöjen yksilöllisistä asumisen ja elämäntavan ratkaisuista ja elämää rikastuttavasta elämänkaariajattelusta. Omakylä® :ssä jokaisella on Omakoti® -konseptille erityisesti suunniteltu puurakenteinen koti ja oma piha. Eettisyys, Ekologisuus, Esteettömyys ja Esteettisyys ovat kylän toiminnan ja sen kehittymisen 4 peruskiveä.

Eettisyyden nimissä Omakylä® mahdollistaa eri sukupolvien asumisen yhdessä tai lähekkäin ja erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten tulla osaksi yhteisöä. Kylän palvelut ovat suunniteltu niin lapsiperheiden kuin vanhenevan väestön muuttuvien tarpeiden mukaan. Yhteisöllisyys ja yksilön autonomisuus omissa asumisen valinnoissa ovat ristiriidaton yhtälö. ”Kylän lapset” on itsestään selvä käsite, niin kuin naapurin auttaminen tai päivän kuulumisten kysely.  Itsestä ja läheisistään huolen pitäminen, luonnosta nauttiminen ja itsensä toteuttaminen ovat kylässä perusoikeuksia.

Ekologisuus on etätyön ja lähiyrittäjyyden mahdollisuuksia, lähipalveluiden ja –ruoan käyttöä, rakennuksien tilojen tehokkuutta ja energiankierrätystä sekä ekologista ajankäyttöä läheistesi hyväksi. Omakylä®:n talokanta koostuu asukkaiden elämäntapaan muokkaantuvista,  realistista ekologisuutta toteuttavista Omakoti® -taloista  ja kytketyistä talokokonaisuuksista.

Omakoti® -talot on suunniteltu kestävää elämäntapaa ajatellen, elinkaariajattelua mukaillen. Omakylä®:n keskitetty, osittain omaan energiatuotantoon perustuva energiaratkaisu takaa ekologisesti ja taloudellisesti järkevän energiakulutuksen.

Omakylä®  ei luo asumisen esteitä iän, fyysisen kunnon tai elämäntilanteen vuoksi. Omaan taloudelliseen tilanteeseen, arvoihin ja tarpeisiin perustuvien asumisen ratkaisuiden tarjonta luo kyläyhteisöstä rikkaan; henkisesti. Kaikki kylän asumisen ratkaisut, kylätalo ja yhteiset tilat ovat esteettömiä ja käyvät niin lapsiperheille kuin liikuntarajoitteisille tai vanhuuden tarpeita ennakoiville.

Elämä on kaunis, niin on kyläkin sen persoonallisella tyylillä. Omakylä® -kylämallin luontoa ja paikallista ympäristöä kunnioittavaan design luo harmoniaa ja toisaalta mahdollistaa asukkaiden omat esteettiset näkemykset. Omakylä® :llä on oma, uniikki teema, joka välittyy kullekin kylälle räätälöitynä esteettisenä linjana.

Omakylä®-konseptin omistaa ja asuntoja markkinoi ja myy GSP Group Oy. GSP Group Oy on Espoon Niittykummussa toimiva innovatiivinen ja laatuun panostava kiinteistökehittämisen ja rakennuttamisen asiantuntijayritys.

Omakylä®-konseptin mukaisten asuntohankkeiden rakennuttajina ovat hankkeita varten perustetut asuntorahastot ja niiden projektiyhtiöt, joihin pääomaa on sijoittaneet sekä yksityis- että instituutionaaliset sijoittajat. www.gsp.fi

Konseptiin liittyvät tiedustelut:
Tiia Sammallahti
tiia.sammallahti@gsp.fi
p. +358 40 528 8450

Myyntiin liittyvät tiedustelut:
Joni Lappalainen
joni.lappalainen@gsp.fi
p. +358 40 551 5834